Perjantaina 27.9. klo 18 alkaen juhlitaan koko kauppakeskuksen voimin naisia! Luvassa on musiikin, hyvinvoinnin, kauneuden, muodin ja inspiroivien ostosten täyteinen ilta Valkean Kesäkadulla ja koko kauppakeskuksessa.
Useat artistivieraat viihdyttävät juhlakansaa Kesäkadun lavalla ja kauppakeskus on täynnä mielenkiintoisia esittelyjä sekä maistiaispisteitä.
Tapahtuman tuottaa: Team Simisami
Idolsissa uransa aloittanut Pete Parkkonen on Valkean Naisten Illan ensimmäinen artistivieras! Peten viimeisin albumi ”Pete” näki päivänvalon vuonna 2018 ja siltä lohkaistu toinen single ja erityisesti biisiä varten tehty kuuma musiikkivideo ”Kohta sataa” sinkaisi Peten uran uuteen suosioon. Nyt esiintymisissään rajoja rohkeasti rikkova tukkajumala-Parkkonen saapuu Valkean Naisten Iltaan ja Kesäkatu kuumenee aivan uusiin lukemiin.
Valkean Naisten Illan toinen tähtiartisti on iskelmäyhtye Neljänsuoran solistin paikalta uransa aloittanut Antti Ketonen. Antin sooloura sai rakettimaisen alun, kun ensimmäisestä soolosinglestä Olisitpa Sylissäni tuli koko vuoden 2018 soitetuin kappale Suomen radioissa. Antin tunnelmallisesta keikastaan saadaan nauttia Naisten Illassa Kesäkadun lavalla.
Naisten Iltaan saapuu myös näyttävää naiskauneutta! Vuoden 2007 Miss Drag Queen NikoLa saapuu räävittömän hauskan shownsa kanssa Kesäkadun lavalle. Yksi mies, yksi kassi ja kymmenittäin hahmoja. Kaikki tunnetuimmat ja ajankohtaisimmat tähtiartistit samassa puolen tunnin show’ssa. Tätä ei kannata missata!
Valkean Naisten Iltaa saapuu juontamaan ihana Anni Hautala. Anni on toimittanut tiensä ihmisten sydämiin Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmassa ja hänen räiskyvä persoonansa on tuttu myös lukuisista menestyksekkäistä tv-töistä. Nyt saamme viettää kokonaisen illan Annin hellässä huomassa Kauppakeskus Valkeassa!
18:00 Anni Hautala avaa Naisten Illan!
18:15 Syysmuodin tietoisku / Pukeutumisneuvoja Minna Karppinen, Sokos Pukumies
18:30 Pete Parkkonen Show
19:30 Anni Hautala
19:45 Hyvinvoinnin tietoisku / Huippurheilu-, fysiikka- ja kuntovalmentaja Topi Lösönen, Fibaco
20:00 NikoLa Show
20:30 Anni Hautala
20:45 PILATES-näytös + Hyvinvoinnin tietoisku / Ride Paularanta, Beauty Center
21:00 Antti Ketonen Show
22:00 Anni Hautala
22:15 Konfettitykki
23:00 Naisten Ilta päättyy!
Naisten Illassa luvassa myös muun muassa suklaamaistiaisia, rentouttavaa hierontaa ja monipuolisesti tietoa hyvinvoinnista ja kauneudesta. Tule aistimaan, inspiroitumaan ja oppimaan Valkean Kesäkadulle upeiden yhteistyökumppaniemme kanssa!
Kauppakeskukseen on Naisten illan ajaksi rakennettu oma paikka rentoutumiselle. EasyMove tarjoaa hartiahierontaa 2. kerroksen aulassa ja Neurosonicin pisteellä voit testata matalataajuusvärähtelyä välittävien huonekalujen vaikutusta palautumiseen, uneen, stressiin sekä kipuihin. Pistäydy ostosten lomassa ottamassa hetki aikaa latautumiselle!
Kesäkatu suljetaan läpikululta tuntia ennen tapahtuman alkua klo 17. Sisäänkäynti Valkeaan tapahtuu klo 17-23 Sokoksen ja Instrumentariumin välissä, Kauppurienkadulla Autosaarta vastapäätä, sijaitsevasta sisäänkäynnistä. Kivisydämeen tai pois Kivisydämestä Valkean hissien kautta pääsee kulkemaan joko Kauppurienkadun sisäänkäynnistä tai pohjoispuolelta Pakkahuoneenkadun suunnasta Kesäkadun päädyn sivuovesta.