Nuorten tilalle jatkoa – tila avautuu uudessa paikassa tiistaina 7.3.
Viime syksynä Oulun kaupunki pilotoi Valkeassa nuorten omaa kohtaamispaikkaa muutaman kuukauden ajan. Nyt tila saa jatkoa, tosin uudessa paikassa Gina Tricotia vastapäätä.
Yhteistä iloa ja tekemisen paikkoja – Nuorten tila avaa ovensa kauppakeskus Valkeassa
Nuorten oma tila avataan kauppakeskus Valkeaan hiihtolomalla. Tila tarjoaa yhdessäoloa ja tekemistä 13–29 ‑vuotiaille. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta ja hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja negatiivisia ryhmäilmiöitä. Toiminnasta vastaavat Oulun kaupungin ja ODL:n nuorisotyöntekijät.
Tilaa rakennetaan nuorten kanssa
Nuorten tila kauppakeskus Valkeassa avataan avoimin ja odottavaisin mielin. Tilan arkea ja toimintaa lähdetään rakentamaan alusta lähtien yhdessä nuorten kanssa.
Tavoitteena on tarjota nuorille oma tila, tapaamispaikka, jonne on helppo tulla yksin tai yhdessä. Tilasta löytyy monenlaista tekemistä ja juttelukavereita. Avoimen kohtaamispaikkatoiminnan lisäksi tilassa järjestetään ohjattuja ryhmiä. Keskeinen tila mahdollistaa myös muun muassa taidenäyttelyiden järjestämisen alueen nuorille. Toiminnasta vastaavat Oulun kaupungin ja ODL:n nuorisotyöntekijät.
Nuorten tilan ovet ovat auki 13–29 ‑vuotiaille maanantaista torstaihin klo 15–19.30 ja perjantaisin 15–21.00. Toiminnasta tiedotetaan nuortenoulu.fi ja odl.fi ‑sivustoilla.
Kävijöiden, toiveiden ja palautteiden mukaan toimintailtoja voidaan tarpeen mukaan jaotella jatkossa ikäryhmittäin ja toimintaa kehitetään arjen havaintojen kautta. Tietoa ja toiveita kerätään aktiivisesti maaliskuun ajan. Ensimmäinen työpaja nuorille ja yhteistyökumppaneille toiminnan kehittämiseksi järjestetään 1.4.2023.
Nimi nimettömälle
Nuoret pääsevät keksimään nuorten tilalle nimen 7.3. lanseerattavassa nimikilpailussa. Nimeä voi ehdottaa somessa @Valkeanuortentila.
Nuorten tilaa ovat taloudellisesti mahdollistamassa Kauppakeskus Valkea, Osuuskauppa Arina, LähiTapiola Pohjoinen ja Oulun kaupunki.
Nuorten tila on jatkumo Valkeassa pilotoidulle Meidän mielestä ‑konseptille, jonka tarkoituksena on tukea alueemme nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja mielenterveyttä. Konseptia ovat olleet kehittämässä paikalliset Kaleva Media, LähiTapiola Pohjoinen, Osuuskauppa Arina sekä Oulun kaupunki, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö ja Nuorten Ystävät. Lisäksi mukana on laaja verkosto yhteistyökumppaneita.
Lisätietoja:
Tarja Rönkkö 0447038233, tarja.ronkko@ouka.fi
Piritta Pietilä-Litendahl 0503126345, piritta.pietila-litendahl@odl.fi