Valkean kasvot: Osa 7
Seuraavana Valkean kasvoista on esittelyssä oululaismuusikko Niklas Klaavo, joka ihastuttaa usein pianonsoitollaan Valkean Kesäkadulla.
Spontaanius, luovuus, improvisaatio ja omaperäiset tempaukset. Näillä sanoilla voisi kuvailla oululaisen Niklas Klaavon tapaa tehdä musiikkia.
Klaavo on tuttu kasvo monille Valkeassa liikkuville, sillä hän käy siellä usein soittelemassa Kesäkadulta löytyvää pianoa ja tekee siitä Instagram-livejä.
– Haluan tavoittaa musiikillani sellaista väkeä, jolla ei välttämättä tulisi lähdettyä perinteisiin konsertteihin. Pyrin myös musiikkityylilläni siihen, että se olisi mahdollisimman helposti lähestyttävää, Klaavo sanoo.
Valkean piano kuuluu oululaistaiteilijalle Susanna Sivoselle, joka on lahjoittanut pianon ilmaiseksi Valkean tiloihin sijoitukseen. Sivonen maalasi taidepianon osana galleriatapahtumaa, jossa monet kävivät soittelemassa pianoa. Yksi soittajista oli Klaavo.
– Innostuin heti, kun kuulin pianon siirtyneen Valkeaan. Ajattelin, että miksi ei kokeilisi soittamista myös kauppakeskuksessa.
Koska sosiaalinen media on Klaavolle tärkeä kanava musiikin jakamiseen, alkoi hän luonnollisesti kuvaamaan sinne soittovideoita myös Valkeasta. Ensimmäinen video hänen pianonsoitostaan Valkeassa on kerännyt Klaavon somekanavissa jo yli 100 000 näyttökertaa.
– Monet tulevat Valkeassa myös kasvotusten juttelemaan ja kyselemään, että kuka olen. Usein tullaan myös esittämään toivebiisejä. Se on parasta, kun pääsee vuorovaikuttamaan ihmisten kanssa.
Klaavolle ominaista on soittaa tunnettuja melodioita improvisaatiolla maustettuna.
– Saatan soittaa esimerkiksi Säkkijärven polkkaa ja improvisoida siihen alku- ja loppusoitot.
Mitään tiettyä aikaa tai päivää Klaavolla ei ole Valkeassa soittamiselle. Hän ilmoittaa aina Instagram-tilillään, kun on tulossa soittamaan.
– Se vaihtelee, kuinka usein käyn soittamassa. Välillä olen käynyt jopa monta kertaa viikossa.
Nykyään Klaavo tekee lähes poikkeuksetta soittamisestaan Valkeassa Instagram-liven. Suorana lähetystä on katsellut joka kerta viidestä kuuteenkymmentä ihmistä. Livejä Klaavon kanssa tekee hänen managerinsa Noora Heinonen.
– Pidämme yleensä noin tunnin lähetyksiä, joissa on juontoja, muutamiin kysymyksiin vastailua ja soittamista. Ehkä noin kymmenen biisiä ehdin siinä soittamaan.
Pianonsoitto on ollut mukana Klaavon elämässä lapsesta lähtien. Hänen opintiensä on kulkenut kansalaisopistosta ensin Raahen musiikkiopistoon ja sieltä vielä Tampereen sekä Oulun konservatorioon.
Muutama vuosi sitten Klaavo toteutti yhden haaveistaan ja perusti oman yrityksen, jonka kautta hän tarjoaa muun muassa pianonsoiton opetusta.
Lisäksi Klaavo järjestää ystävänsä Iiro Komulaisen kanssa pianobattleja ympäri Suomea. Kaksikko on vetänyt pianobattlen muun muassa Raahen tornitalon katolla 25 asteen pakkasessa.
– Kaikki siistit tempaukset kiinnostavat minua. Vasta kävin soittamassa telttasaunan sisällä saunomistapahtumassa. Joskus olisi siistiä päästä tekemään musiikkiin liittyen Guinnessin maailmanennätys.
Klaavo tekee Instagramiin sisältöä nimimerkillä klaavoniklas_pianist. Lisäksi hänen sisältöään löytää Facebookista, X:stä, TikTokista ja YouTubesta nimellä Niklas Klaavo.
Susanna Sivosen maalaama taidepiano on sijoitettuna Valkean Kesäkadulle vielä toukokuun loppuun 2024 saakka.
Valkean kasvot ‑juttusarjassa kerrotaan tarinoita Valkean kasvojen takaa. Juttusarjassa tutustutaan niin kauppakeskuksen asiakkaisiin kuin henkilökuntaankin.